Kehittämisyhdistys Ylä-Savon Veturi on Leader-ryhmä, joka toimii seitsemän kunnan alueella kehittäen yläsavolaisia yhteisöjä ja yrityksiä. Yhdistys koordinoi seudulla EU:n maaseuturahoituksen Leader-rahoitusta.
Ylä-Savon Veturi hakee HANKENEUVOJAA toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Iisalmeen.
Hankeneuvojana vastaat Leader-hankeprosessista yhdistyksen kehittämisstrategian ja toimintasuunnitelmien mukaisesti. Lisäksi sinulle kuuluvat yhdistyksen jäsenasiat sekä viestintään ja kokoustyöskentelyyn liittyvät tehtävät.
Toimit tehtävässä itsenäisenä asiantuntijana, joka neuvoo asiakkaita hankeprosessin kaikissa vaiheissa, esittelee Leader-rahoitusmahdollisuuksia tilaisuuksissa, viestii Leader-rahoitusmahdollisuuksista ja sen tuloksista ja vaikutuksista eri kanavissa, osallistuu hallitus- ja sidosryhmätyöhön sekä kehittää yhdistyksen toimintaa yhdessä muun henkilöstön kanssa. Hankeneuvojana myös valmistelet yhdistykselle omia hankkeita.
Teet työtä omalla persoonalla, etkä kaihda julkisia esiintymisiä. Työssäsi käytät sujuvasti Officen työkaluja, erityisesti laskentataulukoita ja tekstinkäsittelyä sekä graafisen suunnittelun työkaluja. Some-kanavien sujuva käyttö onnistuu sinulta luontevasti.
Etsimme tiimiimme kehittämisestä innostunutta organisoijaa, joka osaa heittäytyä monipuolisiin työtehtäviin ja hallitsee monen asian tekemisen samanaikaisesti. Työ vaatii paineensietokykyä, joustavuutta, hyvät vuorovaikutustaidot, oma-aloitteisuutta ja kehittävän työotteen.
Meille on tärkeää, että sydämesi sykkii maaseudun kehittämiselle ja arvostat ruohonjuuritason kehittämistyötä yhdistysten ja yritysten parissa.
Edellytämme vähintään alempaa korkeakoulututkintoa, sujuvaa suomen kielen taitoa ja oman auton käyttöä. Työ vaatii valmiutta iltatöihin ja se sisältää ajoittain viikonlopputyötä. Arvostamme aikaisempaa hankekokemusta, yhdistystuntemusta ja alueen paikallistuntemusta.
Tarjoamme sinulle näköalapaikan Ylä-Savon kehittämisessä sekä osallistumista laajaan maaseudun kehittäjäjoukkoon niin Suomessa kuin Euroopassa. Työ on pääsääntöisesti lähityötä, mutta etätyömahdollisuus on olemassa. Tehtäväkohtainen palkka on 3060 euroa.
Haastattelut pidetään kutsutuille 9.9.2026 klo 8.30–16. Valinta tehdään 24.9.2026.
Lisätietoa toiminnastamme löydät kotisivuiltamme www.ylasavonveturi.fi.
Tehtävästä antaa lisätietoja toiminnanjohtaja Minna Partanen torstaina 20.8. klo 9–12 tai tiistaina 25.8. klo 12–15 p. 040 7607173.
Toivomme, että lähetät vapaamuotoisen hakemuksen sekä cv:n sähköpostilla. Nimeä tiedostot omalla nimelläsi, esim. Sukunimi Etunimi työhakemus.pdf. Pyydämme myös hakijalta lyhyttä esittelyvideota (max 2 min). Voit jakaa videosi myös muulla tavalla, ellei sen lähettäminen sähköpostilla onnistu. Lähetä hakemuksesi sähköpostilla viimeistään 27.8.2026 klo 15 mennessä osoitteeseen minna.partanen@ylasavonveturi.fi






