Kehittämisyhdistys Ylä-Savon Veturi ry palkitsi aktiivisia Leader-toimijoita. Tunnustukset jaettiin 14. joulukuuta Iisalmessa.
Varpaisjärven Pesula Oy on vuoden Leader-yritys
Varpaisjärven Pesula Oy Lapinlahdelta palkittiin vuoden Leader-yrityksenä. Perinteikäs pesulayritys on vuosien ajan rohkeasti kehittänyt yritystoimintaansa energia- ja laitehankkeilla. Yritys on Varpaisjärvellä tärkeä naisia työllistävä yritys, jolla on merkitystä kylän elinvoimaan ja pitovoimaan. Hyvä asiakaspalvelu ja osaava henkilöstö takaavat tyytyväiset asiakkaat niin lähiseudulla kuin valtakunnallisesti. Ylä-Savon Veturin hallituksen mukaan Varpaisjärven Pesula Oy on esimerkillinen Leader-yritys, joka on onnistunut kasvamaan merkittävästi haastavalla toimialalla.
Vahvaa liiketoiminnan kasvua
Varpaisjärven Pesula tarjoaa pesulapalveluita yrityksille, yhdistyksille ja yksityisille koko Savon alueella. Riitta Ruotsalainen aloitti pesulatoiminnan vuonna 1998, tytär Kirsi Koistinen tuli perheyritykseen mukaan 2007 ja vanhempien jäädessä eläkkeelle jatkoi toimintaa 2017. Yrityksen toinen omistaja on puoliso Jouni. Yrittäjä Kirsi Koistinen otti Leader-tunnustuksen vastaan iloisesti yllättyneenä.
-Tunnustus tuli ihan yllätyksenä, iloisena ja hämmentyneenäkin sen vastaanotamme.
Yrittäjän on yllättänyt myös liiketoiminnan nopea kasvu. 2017 yrityksellä oli kaksi työntekijää ja nyt se työllistää seitsemän naista yrittäjän itsensä lisäksi. Pesulan omista kuljetuksista huolehtii paikallinen yritys. Varpaisjärven Pesulan liikevaihto on kasvanut nopeasti ja tänä vuonna se ylittää jo puoli miljoonaa euroa.
-Pesulapalveluille on ollut kysyntää, eikä sijainti Varpaisjärvellä ole este, kun laatu ja toimitusvarmuus ratkaisevat. Myös hyvä henkilökunta on tärkeä, pohtii Koistinen kasvun edellytyksiä.
Kauimmaiset asiakkaat ovat Tampereella. Varpaisjärven Pesula tekee yhteistyötä Sakupen kanssa, jolle se pesee asumisyksiköissä asuvien omia vaatteita ja tekstiilejä. Pyykin yksilöllinen käsittely ja palautuminen alkuperäisille lähettäjilleen ovat saaneet kiitosta.
Myös paikalliset asiakkaat ovat tärkeitä ja tieto palveluista leviää usein puskaradion välityksellä. Tänä syksynä uusia asiakkaita on tullut erityisesti Tahkon alueelta. Koistisen mukaan aikaa perheen kanssa arvostetaan ja sitä on helppo lisätä arjen askareita ulkoistamalla.
-Kodin tekstiilien, kuten mattojen ja käyttövaatteidenkin pesun ulkoistaminen helpottaa arkea, muistuttaa Koistinen ja kannustaa käyttämään paikallisia palveluja. Myös yritysten yhteistyötä voitaisiin hänen mielestään edelleen lisätä.
Toimintaa kehitetään edelleen
Ylä-Savon Veturin Leader-tuella yritys hankki kuivausrummun, joka nopeutti pyykkien läpivientiä ja lisäsi toiminnan tehokkuutta. Ympäristöasiat ovat yritykselle myös tärkeitä. Aurinkopaneelien voimin tuotetaan itse sähköä. Ostettu sähkö ja kaukolämpö on molemmat hiilineutraaleja.
Varpaisjärven Pesulan suunta on kasvujohteinen ja toimintoja kehitetään edelleen. Tavoitteena on hyödyntää yrityksen kiinteistöä 16 tuntia päivässä. Yritys on juuri hankkinut kaksi uutta pesukonetta ja mankelin.
Keiteleen yhdistysten talo on vuoden Leader-hanke
Vuoden Leader-hankkeen tunnustus myönnettiin Keiteleen yhdistysten talo -hankkeelle, joka on Keiteleen kunnan, yhdistysten ja asukkaiden pitkäjänteinen ponnistus. Yhdessä kehitettiin monipuolisesti asukkaiden ja yhdistysten tarpeita vastaava toimintatalo-malli, jonka toiminta jatkuu hankkeen päätyttyä.
Eri tahojen sitoutuminen toimintaan luo kylälle yhteisöllisyyttä, oma-aloitteisuutta, tapahtumia ja luontaisia yhdessä tekemisen paikkoja yli sukupolvien. Ylä-Savon Veturin hallituksen mukaan Keiteleen yhdistysten talo -hanke edustaa erinomaisesti Leader-periaatteita ruohonjuuritason toiminnasta ja sosiaalisen hyvinvoinnin tukemisesta.
Keiteleen kunnanjohtaja Emilia Savolaisen mukaan hanke on ollut erittäin merkittävä kunnan elinvoiman kannalta. Sen aikana aikaansaatu toiminta on jäänyt elämään ja monipuolistunut edelleen.
-Keiteletalosta on muodostunut asukkaiden kohtaamisten ja yhdistysten aktiivisen toiminnan paikka, joka aktivoi ihmisiä arjessa, lisäten yhteisöllisyyttä ja osallisuutta, Savolainen toteaa ja jatkaa:
-Voidaan tosiaan puhua kuntalaisten omasta olohuoneesta, jossa tapaavat kaikenikäiset.
Keiteleeltä kiitokset lähtevät aktiivisten asukkaiden lisäksi hankkeen valmisteluvaiheeseen osallistuneille, sekä hankkeessa projektipäällikkönä toimineelle Leena Mularille. Toiminnan kehittämistä jatkaa Keiteletalon isäntä Teemu Koljonen, joka toivottaa jatkossakin kaikki tervetulleeksi Keiteletalolle.
-Hyvää arkea on se, että voimme tavata toisia ihmisiä ja harrastaa mielekkäitä asioita. Keiteletalolla tapahtuu paljon ja kaikki ovat tervetulleita mukaan, Koljonen kannustaa.
Liisa Raatikainen on vuoden Leader-henkilö
Vuoden Leader-henkilönä palkittiin Pielaveden 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Liisa Raatikainen. Raatikainen on vuosien ajan kehittänyt yhdistyksen toimintaa maaseutukylillä ja Pielavedellä. Toiminta on aktiivista ja monipuolista. Liisan omistautuva, nuorten näköinen ja uutta luova ote näkyy osallistujien aktiivisuudessa. Ylä-Savon Veturin hallitus toteaa, että Liisan pitkäjänteinen työ edustaa erinomaisesti Leader-periaatteita osallistavasta, innostavasta ja uudistavasta toiminnasta.
Liisa Raatikainen kertoo yhteistyöstä ja nuorten näköisestä 4H-toiminnasta Pielavedellä.
-Yhteistyöllä tämä kaikki on syntynyt ja siitä, että nuoret ovat tärkeitä. He ovat innostuneita ja aktiivisia, jolloin toiminta on nuorten näköistä. Esimerkiksi tyttöryhmät on perustettu nuorten omasta toiveesta.
Kolmesti viikossa Nuorisotiloilla tarjottavat aamukahvit kokoavat paikalle peräti 20–30 nuorta joka kerta. 4H-toiminnassa on mukana kymmeniä nuoria viikoittain. Pielaveden 4H-yhdistys on myös merkittävä nuorten työllistäjä.
-Viime kesänä 4H-nuoret työllistyivät mm. Saaran Tuvan torikahvilassa ja leipomossa, Raatikainen kertoo.