10/2022-12/2024
Elä nuku! -hankkeen päätavoitteena oli kannustaa sekä aktivoida yläsavolaisia 13-25 vuotiaita nuoria vaikuttamaan asuinympäristönsä asioihin, lisätä Ylä-Savon alueen nuorten välistä yhteistyötä, tukea nuorten kansainvälisyyttä ja mahdollistaa nuorten vaikuttamistoiminta ja Nuoriso-Leader – rahoitus Ylä-Savossa.
Mitä tehtiin?
Nuorten kotiseutukiintymystä pyrittiin vahvistamaan koko hankkeen toiminnalla, esimerkiksi toteuttamalla kyselyitä niin vaikuttajaryhmässä kuin erilaisissa tapahtumissa, joiden avulla seurattiin tavoitteen toteutumista. Nuorille yrittäjille mahdollistettiin myös erilaiset hankkeen toimintaan liittyvät työtehtävät, kuten video- tai valokuvaus tapahtumissa, ja näin ollen vahvistettiin kokemusta siitä, että omalla asuinseudulla on työllisyysmahdollisuuksia.
Nuoriso-Leader toiminta ei ole vielä Ylä-Savossa kovin tunnettua. Tietoa siitä jaettiin systemaattisesti koko hankkeen ajan esim. aktivointi- ja markkinointitilaisuuksilla ja vierailuilla kouluihin sekä nuorisotoimeen unohtamatta tietenkään sosiaalisen median voimaa! Tunnettavuutta seurattiin esim. kyselyin aktivointitilaisuuksissa sekä seuraamalla sosiaalisen median seurantalukuja.
Nuorilla on kiinnostusta sekä innostusta liikkua ja osallistua esimerkiksi toisessa kunnassa järjestettäviin tapahtumiin. Hankkeen tavoitteena oli mahdollistaa nuorille näitä kohtaamisen ja vaikuttamisen paikkoja järjestämällä tapahtumia, sekä saattaa alueen nuoria yhteen ja aktivoida heitä vaikuttamaan koko alueen asioihin yhdessä.
Lisäksi hankkeessa tehdään yhteistyötä osallistumalla kansallisiin nuoriso-Leader -tapaamisiin, sekä tutustumalla olemassa olevaan nuoriso-Leader – toimintaan yhteydenpidon ja tutustumismatkan avulla. Alueen nuorilta löytyi aitoa kiinnostusta kansainvälisyyteen, joten hankkeessa suunniteltiin nuorten kanssa yhdessä Erasmus + -hanke.
Mitä saavutettiin?
Nuorten osallisuus, vaikuttamismahdollisuudet ja mahdollisuudet toteuttaa omia ideoita lisääntyivät. Lisäksi nuorten mahdollisuus toteuttaa yritystoimintaan liittyviä hankintoja parani, sekä nuorten yrittäjien osallistaminen ja työllistäminen vahvistui. Yhteisöllisyyden ja yhteistyön mahdollisuudet Ylä-Savon kuntien välillä lisääntyivät.
Instagram: @nuorisoleader_ylasavo
Hankkeen toiminta-alue on Ylä-Savon Veturin toiminta-alueen kunnat: Iisalmi, Keitele, Kiuruvesi, Lapinlahti, Pielavesi, Sonkajärvi ja Vieremä. Hanke on saanut EU:n maaseuturahaston Leader – tukea yhteensä 167 500 €.